ArtsKidCanDo
ArtsKidCanDo on helsinkiläinen rekisteröity yhdistys, joka järjestää taideleirejä Katmandun katulapsille, harjoittaa avustus- ja kummitoimintaa sekä edistää Suomen ja Nepalin välistä kulttuurivaihtoa. Yhdistyksen perustajat ovat asuneet eri pituisia aikoja Nepalissa ja tutustuneet paikallisiin katulapsiin. Viettäessään aikaa näiden lasten ja nuorten parissa he huomasivat kuinka kipeästi lapset tarvitsevat tapoja ja keinoja ilmaista itseään sekä hetkellistä pakotietä karusta todellisuudesta.

Lapset, iältään 0-20-vuotiaita, tulevat suoraan Katmandun kaduilta sekä katulapsikodeista. Suurin osa heistä kärsii aliravitsemuksesta ja sairauksista, monet ovat päivittäin tekemisissä huumeiden kanssa. Nämä lapset ja nuoret, joista osa on orpoja, tulevat köyhistä oloista. Monesti varsinkin kouluttamattomien perheiden elämä maaseudulla keskittyy hengissä pysymiseen eivätkä resurssit riitä jälkikasvusta huolehtimiseen.

Leirin ideana on tarjota lapsille hetkellinen irtiotto arjesta ja puolustaa heidän yleismaailmallista oikeuttaan leikkiä, harrastaa ja unelmoida. Leirillä he pääsevät tanssimaan, laulamaan, soittamaan, leikkimään, urheilemaan, harrastamaan kuvataiteita ja tekemään käsitöitä. Yhteisten aktiviteettien kautta lapset ja nuoret luovat kestäviä siteitä toisiinsa ja pääsevät purkamaan turhautumistaan. Iltaisin nautitaan yhdessäolosta nuotion, musiikin ja laulun lomassa. Leirille osallistuu paikallisia vapaaehtoisia, muusikoita, artisaaneja ja kuuluisuuksia. Vanhemmat lapset pitävät huolta nuoremmista ja oppivat samalla johtamistaitoja.

Kevään 2011 leiri järjestettiin 4.4.- 8.4. Lisäksi ArtsKidCanDo aloitti lasten konsultointi - ja vieroitusohjelman sekä profiloinnin, jossa pyritään kartoittamaan heidän haaveitaan ja potentiaaliaan koulutusta / työhönoppimista varten.

Lokakuussa yhdistys järjesti musiikkityöpajoja sekä kiertueen yhteistyössä rock-muusikko Wellu Rowaltzin ja DJ Oded Peledin kanssa. Lapset ja nuoret pääsivät tutustumaan akustiseen ja elektroniseen musiikkiin sekä esiintymään itse suomalaisten ja paikallisten artistien kanssa.

Vuoden 2012 leiri järjestetään 12.3.- 16.3.


 ArtsKidCanDo tarjoaa mahdollisuuden oman luovuuden löytämiseen, tutkimiseen sekä myöhempään harrastustoimintaan. Jokaisella lapsella on oikeus unelmoida – jokaisella lapsella on oikeus olla lapsi.

UUTISIA

23.12.2011

ARTSKIDCANDO PROUDLY PRESENTS:Nykyelokuvaa Nepalista: NOIR


Torstai 12.1. LE BONK


-Batch No 16 klo 17.00

-Sick City klo 20.00

-DJs klo 22.00

-Erikoisvieraina Sick Cityn ohjaaja Murray Kerr ja molempien elokuvien päähenkilö, nepalilainen supertähti Arpan Thapa.

-Liput 7€

BATCH NO 16

Pitamber Pandeyn Batch No 16 poikkeaa tavanomaisista Bollywood-plagiaateista väkevällä tavalla, muistuttaen tyyliltään ja tematiikaltaan Hong Kongin shootout-elokuvien kultakauden klassikkoja. Logiikka korvataan wham bam thank you ma'am-meiningillä ja lopputulos on nautinnollinen - kun turhanpäiväinen kritiikki jätetään elokuvasalin ulkopuolelle.

Meksikolaiset gangsterit ja japanilaiset ninjat taistelevat Nepalin poliisin erikoisjoukkoja vastaan. Intensiivinen tarina kuvaa kahden poliisin ystävyyden kääntymistä helvetiksi ympäröivän maailman muuttuessa täysin turvattomaksi. Keneenkään ei enää voi luottaa. Suuren luokan toimintaelokuva oli vuoden 2011 jättimenestys ja pitää tiukasti otteessaan yllätykselliseen loppuun saakka.

SICK CITY

Vuonna 2010 ilmestynyt Murray Kerrin Sick City mullisti käsityksen nepalilaisesta nykyelokuvasta. Katmandua ja koko Nepalia kuohuttanut elokuva voitti Kathmandu International Mountain Film Festival-tapahtumassa parhaan nepalilaisen elokuvan palkinnon. Osa katsojista ja elokuvaväestä suunnittelivat valtaisia mielenilmauksia sensuurin puolesta; pyörryttävä tempo, perinteisten Kollywood-lainalaisuuksien puuttuminen, inhorealistinen tarina ja ulkomaalainen ohjaaja herättivät voimakkaita tunteita.

SICK CITY on synkkä, adrenaliinia tihkuva kuvaus Katmandun pimeästä puolesta. Protagonisti Krishna yrittää toteuttaa itseään isänä, aviomiehenä ja pikkudiilerinä Thamelin punaisten lyhtyjen alueella. Elämää veitsenterällä, Krishna on nopea liikkeissään mutta hidas ajatuksiltaan ja luottaa täysin selviytymisvaistoihinsa. Heikkoutensa vuoksi hän joutuu yhden illan aikana taistelemaan eloonjäämisestään. Voiko kohtaloaan paeta?


Lisäinfoa:

www.batchno16.com

www.sickcitythemovie.com.




26.9.2011

AKCD AUTUMN TOUR 2011! Heading to Kathmandu in October. This time we have a brilliant rock musician Wellu Rowaltz and a famous DJ Oded Peled travelling with us. Acoustic meets electronic - music workshops and fun with the street gang and the kids from the previous camp. Final party at the end of the month - Helsinki Loves Kathmandu. Kids performing with Wellu and Ode as well as local musicians. More info coming soon.

26.9.2011

AKCD LÄHTEE KIERTUEELLE! Syksy 2011 starttaa lokakuussa rytinällä - rokkikukko Wellu Rowaltz ja DJ Oded Peled Nepaliin! Akustisen ja elektronisen musiikin lähetys Helsingistä Katmanduun ja takaisin. Luvassa työpajoja, treeniä ja hauskanpitoa katujengin kanssa, musiikki- ja urheilupäivät huhtikuun leirin lasten orpokodissa sekä huipentumana mahdottomat bileet - Helsinki Loves Kathmandu. Lapset ja nuoret puikkoihin Wellun, Oden, paikallisten bändien ja dj-tähtien seurassa. Lisää infoa tulossa.

30.3.2011

ATTENTION! CAMP ArtsKidCanDo '11 will be held in Tamu Rehabilitation Center, Boharatar, near Balaju. Safe and peaceful place, great people in charge, new volunteers as well as our old crew. 31 kids, dancers, musicians, drama classes, visual arts, games and fun - as well as an awareness program and hardcore rehab consultation for those kids in need. Our team is very excited and happy at the moment - thank you Serjung, Buddha and Raju!

4.4.2011

ATTENTION! CAMP ArtsKidCanDo '11 starting today - a week of arts, sports, games and fun as well as hardcore rehab program. Final party on Friday, 3pm onwards, top Nepali musicians, intercultural dance performances, streetgang's breakdance battle and much more. Tamu Rehabilitaton Center, Boharatar, Balaju Heights, come along! Thank you for your support, WE CAN.

IN ENGLISH